8/31/2015

ethän




mut sitten oli ihana yö hymyilevässä humalassa pitkästä aikaa, tanssia ja sanoja vallatussa talossa, katolla kalliolla makailua, kaaduin yhtäkkiä, kuulin sen sydämen, kävelin kotiin kolmelta yksin

tekee mieli paeta sillä lailla useamminkin, onneksi se ei ole mahdollista

nyt jotenkin tuntuu että pitää hetki pysähtyä tänne pohjoiseen kaiken maailmalla juoksentelun ihmisten jälkeen "ihmiset etsii mutta vääristä paikoista kun pitäisi vain pysähtyä ja kohdata möröt"
pitääkö minun kohdata sinut en halua, jos nyt vain leikitään tätä leikkiä, teeskennellään ettei ole olemassa mitään sitä

haluan silittää pikkusiskon pehmeää ihoa ja nähdä ettei se päädy samaan

ne kahdet varpaat



28.8. välillä taas huvittaa lähteä pois pakoon näitä hankalia perhesuhteita suhteita eihän helsinkikään aina kimalla ei ihmiset aina tanssi mutta oikeasti onko mitään todellisempaa  kotia muuallakaan

oon ikävöinyt peikkoa ja itkenyt epäreiluutta ja kironnut tyhmyyttäni

8/10/2015

for the hours in the orange sky



sitten saavuin helsinkiin ja väreihin syliin silitykseen tanssiaskeliin 

avasin silmiäni vähän enemmän

värit ovat lähes läpinäkyviä
mutta olemassa

ehkä elämällä voisi olla jotain merkitystäkin


thank you, forever
for the things you've done
nothing could be better
than to say it

thank you, forever
for the things we are
nothing is so easy
as they say it is
so thank you, my brother (sister)
for the things you've done
knowing you'll never walk away
like I did, you know

thank you, forever
for the things we are
no one can see inside of me 
like you do
 so thank you
for the hours
in the orange sky

brother (sister) you will always be
a part of me
and thank you for the courage
when I go too far
knowing you'll never walk away
like I did, you know